Messuterveisiä
Hetki on nyt
Valvomisen sunnuntain Tuomasmessu kertoo päivän tekstein ja monin muin tavoin valvomisen tärkeydestä. Messun liturgina toimii pastori Timo Pöyhönen ja Marita Hakala saarnaa.
Esiruokousjohtaja Hanna-Kaisa Hartala avaa omia ajatuksiaan valvomisen sunnuntaista seuraavasti.
Lapsuudenkotini vieressä kasvoi metsä, jossa tapasin juosta, kiipeillä ja leikkiä naapurinlasten kanssa. Erityisesti rakastin metsääni kesäiltaisin, kun päivän kuumuus oli laantunut ja olin hiukan väsynein jaloin palaamassa kotiin. Ilta-aurinko kultasi puut ja polut, ilma tuoksui kasvulta ja elämältä.
Muistan ajatelleeni, että kun kerran on minun vuoroni lähteä, Jeesus tulee hakemaan minut juuri näin: Hän seisoo lämpimän kultaisen polun päässä, puiden katveessa ja katsoo minuun. Me kävelemme toisiamme vastaan eikä sanoja tarvita. Hän katsoo minuun rakastaen ja hymyilee minunkin silmäni rakastamaan.
Kenties tämän muiston takia en osaa ajatella valvomista kireänä väsymyksenä, olan yli vilkuiluna. Pikemminkin ajattelen, että minä tahansa hetkenä saatan yllättäen nähdä ne rakastavat silmät. Siksi haluan valvoa. Haluan kuulua valolle ja päivälle, koska silloin kuulun hänelle, jonka tapaamista niin paljon odotan.
Valvominen on minusta sitä, että pysyttelen tuttuna Jeesuksen kanssa. Siis kuulostelen hänen ääntään Raamatun sivuilla ja rukouksessa, etten turru välinpitämättömäksi ja katoa rosoiseen elämääni. Valvominen tarkoittaa jonkinlaista levollista valppautta: Kieltäytymistä asioista, jotka vetävät minut irti Kristuksen rauhasta sekä sydämeni ja mieleni ruokkimista kauniilla ja hyvällä.